maanantai, 31. maaliskuuta 2008

Ruotsi helpottaa työperäistä maahanmuuttoa

Ruotsin hallitus päättää Ylen mukaan helpottaa työperäistä maahanmuuttoa.

"- 1970-luvulta lähtien maahanmuuttajilla on ollut Ruotsiin vain yksi tie eli turvapaikan-hakeminen. Tarvitsemme kuitenkin ulkomaalaisia myös työhön, maahanmuuttoministeri Tobias Billström linjaa."

Lähde: Yle

Suuntaus on oikea. On järjetöntä, että töihin haluava ihminen joutuu väärinkäyttämään turvapaikkaprosessia.

Ammattiliitot ilmeisesti haluavat pitää omat saavutetut etunsa, eivätkä halua kilpailijoita työmarkkinoille. Ennemmin annettaan tummahipiäisten nostaa sosiaalitukia lähiöissä ja pidetään omat hyvät työpaikkamme ja palkkatasomme, tuntuisi olevan ammattiliiton asenne asiaan.

Globaalissa maailmassa työnantajalla tulee olla oikeus valita työntekijänsä. Suomessakin on se tilanne, että usein ulkomaalainen rakennusmies tai siivooja on oikeasti parempi työntekijä kuin kortistossa notkuva kantasuomalainen. Ja mikäli työnantajat saavat oikeasti valita työntekijänsä muualta, ei tarvitse enää vaatia pakolaiskiintiön kasvattamista työvoimapulaan vedoten, sillä siinä sekoitetaan puurot ja vellit.

Palkkojen aleneminenkaan ei ole huono asia, mikäli tällainen lieveilmiö työvoiman vapaammasta liikkuvuudesta syntyy. Pienemmät palkat = halvemmat tuotteet = köyhien elitason paraneminen. Vai minkähän takia näissä etnoruokapaikoissa saa niin halpaa ruokaa? Tuskin minimipalkkalakia noudatetaan niissä piireissä niin orjallisesti, mistä kaikki hatunnosto näiden ruokapaikkojen pyörittäjille.

Lisäksi minimipalkka pienentäminen tai poistaminen lisää työllisyyttä, mikä taas vähentää sosiaalikuluja, minkä avulla voidaan alentaa verotusta, mikä taas kasvattaa myös minimipalkan ostovoimaa. Tähän joku tietysti voisi alkaa kritisoida yhdysvaltalaisen "working poor"-luokan syntymisestä vänisemällä, mutta mielestäni on arvovalinta onko vasemmiston vaalima "unemployed poor" sitten jotenkin parempi tai tavoiteltavampi vaihtoehto.

Sanotaan mitä sanotaan, sosiaalivaltio on tulossa tai tullut jo vedenjakajalle: täytyy päättää, mihin voimavarat käytetään. Makuutetaanko työkykyistä ja -ikäistä porukkaa vastikkeettomalla rahalla kaupungin vuokra-asunnoissa vai pakotetaanko tämänlaiset ihmiset töihin ja tuetaan sairaita, vanhuksia ja vammaisia laadukkaammilla palveluilla?

Kaikkea ei voi saada, sillä vastoin vasemmiston luomaa harhakuvaa, ei valtion kassa ole pohjaton eikä keskiluokan taloudellinen ja henkinen sietokyky rajaton.

0 kommenttia: