perjantai, 18. tammikuuta 2008

Päivän linkki: Analyysia Afrikasta

Pasi Rutasen blogimerkintä Afrikan tilanteesta viitaten Kenian viimeaikaisiin tapahtumiin:

http://www.uusisuomi.fi/blogit/pasirutanen/keniasta-kongoon-ja-takaisin

Tuleeko tuo maanosa koskaan kuntoon? Ja missä vaiheessa lakataan ruikuttamasta luonnonoloista tai kolonialismista? Missä vaiheessa aletaan rakentaa omaa talouskasvua kehitysavun kerjäämisen sijaan? Ja missä vaiheessa media alkaa uutisoida enemmän positiivisia uutisia katastrofien sijaan?

Afrikan asia on myös meidän asiamme, sillä jos maanosan taloutta ja yhteiskunnallisia oloja ei saada kuntoon, jatkuu kansainvaellusten tulva Eurooppaan. Tämä tarkoittaa eurooppalaisen yhteiskunnan rahoituspohjan ja arvojen romahtamista. Se ei ole kenenkään etu. Ei siis auta muu kuin toivoa ja jos mahdollista, edesauttaa Afrikan kehittymistä omilla jaloillaan seisovaksi, vakaaksi maanosaksi. Tämän vuoksi toivoin ja sain toisenlaisen joululahjan, eli vuohen Afrikkalaiselle perheelle. En tiedä auttaako, mutta yrittänyttä ei laiteta. Seuraavaan kiteytyy pelkoni tulevaisuudesta, sekä Euroopan että Afrikan:

"One day, millions of men will leave the Southern Hemisphere to go to the Northern Hemisphere. And they will not go there as friends. Because they will go there to conquer it. And they will conquer it with their sons. The wombs of our women will give us victory."

Houari Boumédienne, Algerian entinen presidentti YK:n yleiskokouksessa vuonna 1974

Ei tällaista meillä Suomessa kuitenkaan voi tapahtua? Eikö?

PS. Iltalehti uutisoi jälleen tekopyhää scheissea:

[Linkki vanhentui, en ole vielä jaksanut päivittää toimivaan. Kyseessä oli Iltalehden uutinen, jossa lukijat olivat saaneet äänestää kuvottavimpia mainoksia. Näitä olivat muun muassa kaksi 1930-luvun mainosta: Hitlerin Mein Kampf -kirjan mainos ja eräs maalimainos, jossa afrikkalaisista lapsista tehtiin valkoisella maalilla eurooppalaisen näköisiä.]

Jotkut jeesustelijat ovat nimenneet kuvottavimpia mainoksia, ja tämän perusteella tehdään syväluotavaa journalismia. Juuri näin! Voi hyvä jessus sentään! Eiköhän kaikki ilmiöt, myös mainokset, tulisi nähdä aikansa silmin. Aika jota elämme, on monilta osin äärimmäisen etovaa. Mitä toisaalta tuollaiselta roskalehdistöltä voi odottaakaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On tosiaan kummallista, että jotkut uskovat, Afrikkaa autetaan parhaiten sillä, että maanosan ihmiset siirretään sieltä pois, esimerkiksi Eurooppaan. Ongelmiahan ei sinänsä aiheuta itse maanosa, lukuun ottamatta luonnonmullistuksia, vaan ihmiset, jotka siellä elävät ja heidän muodostamansa kulttuurit.

Myöskään Euroopasta ja Amerikasta tyrkytetty länsimainen demokratia ei oikein ole ottanut tulta. Miksi afrikkalaisille ei voisi sallia aivan omanlaistaan tapaa olla ja elää? Jos heimot ovat luonnollinen yhteiskuntamalli, miksi näin ei voisi olla? Ehkä Afrikka-politiikkaa pitäisi tehdä jotenkin muuten kuin viemällä sinne yhteiskuntamallia, arvoja ynnä muuta sellaista oletuksena se, että ne ovat jotenkin ylempänä muita. Näin onkin mielestäni, mutta ymmärrän, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Historia ja kulttuurierot pitäisi myös ottaa huomioon. Kannettu vesi kun ei tunnetusti pysy kaivossa.

PeOLu kirjoitti...

Itse uskon, että tehokkainta olisi laittaa Afrikan rajat kerta kaikkiaan kiinni, ja panna piste aivovuodolle. Tullimuurit pitäisi vähitellen pyrkiä rikkomaan, jotta afrikkalaiset pääsisivät käymään kauppaa. Kehitysapu ei missään nimessä ole kestävää kehitystä.